torstai 23. helmikuuta 2012

Remontti tuli valmiiksi ja niin etenee muutkin jutut!


Huh! Mistähän aloittaisi? Kaikkea on tapahtunut! Aloitetaan rempasta, joka ei ole vieläkään täysin valmis. Mitä siis puuttuu?? Villejä veikkauksia? Kyllä, listat! :) No, kunhan Mimosa herää päiväunilta, laitamme ne yhdessä jollei toinen kovasti säikähdä vasaran nakuttelua. Muuten on valmista, tai oli jo tiistaina. Teipit revittyinä ja hyllykkö ja avainkaappi myös löytänyt takaisin paikalleen. Jeah mä oon kone! ;) (Kuvissa tosin jo listat paikoillaan!) 






Niin, tulin myös remontin aikana vanhenemaan yhdeltä istumalta ehkä noin 10 vuotta. Sääli Juhoa jolla jo tähänkin asti oli 6 vuotta vanhempi rouva. :/ Tiistai-aamuna olin laittamassa meidän makkarissa sänkyä ojennukseen, lakanat sun muut kuntoon. No, Mimosa oli tulossa kontaten makkaria kohden mutta jäi sitten tyytyväisenä jonnekin matkalle. Tullessani makkarista, huomasin eteisessä istuvan hyväntuulisen tyttäreni sekä Tikkurilan Remontti-Ässän. Maalipurkki oli saatu kumolleen ja sieltä kannen välistä oli tullut lattialle maalia jota tyttäreni siinä suu hymyssä sitten molemmin käsin veteli suuhunsa!!! En siis ollut kuullut että purkki oli kaatunut vaikka parin metrin kuuloetäisyydellä olinkin. Sain pidettyä itseni rauhallisena ja otin tyttären syliin ja lähdimme kylpyhuoneeseen suun ja käsien pesulle. Siitä sitten etsimään myrkytystietokeskuksen numeroa ja puhelua sinne. Onneksi oli vesiliukoista maalia, ja selvisimme säikähdyksellä. Maidon/veden juottamista suositteli vatsaoireiden välttämiseksi. Huhhuh! Kerran neiti puklasi vähän maalinsekaista puklua suustaan, mutta muuten vaikutti ihan entiseltään. Että sellainen tapaus, kyllä 8,5kk vanha, juuri konttaamaan oppinut vauva näköjään voi keksiä _ihan_mitä tahansa!!! Huoh! Onneksi selvittiin sillä säikähdyksellä, mutta mulle tästä jäi kyllä ikuiset traumat! O_O




















Tässä tämä äidin pikku apulainen..

Eilen kuultiin että meidän toinen asunnosta tehty tarjous oli hyväksytty. Mahtavaa! Mutta ah, samalla niin järisyttävän järkyttävää! Mulla on kolme kuukautta aikaa elää enää tässä asunnossa. Suuremmat ilontunteet siis puuttuvat itseltäni tällä hetkellä ja tunnen lähinnä itseni lamautuneeksi. Aika, aika varmasti tekee tehtävänsä ja tosi harmillista etten pysty iloitsemaan tästä juuri nyt mieheni kanssa niin kuin kuuluisi. Mutta ihan varmasti hetken päästä on toinen tilanne. Ja sitten pitäisi laittaa tämä koti myyntiin. Kaksi asunnonvälittäjää täällä on käynytkin ja nyt sitten oikeastaan pitäisi vain päättää kummalleko tämä annetaan myyntiin... Päätös tehdään tänä iltana mieheni kanssa. Onneksi hänellä on intoa hoitaa nämä asiat, tehdä kirjalliset tarjouspyynnöt ym. hässäkät. Minusta ei siihen nyt olisi. Liian isoja asioita.. Ja siis mahtava juttu tämä on ihan oikeasti, kunhan tästä nyt vaan pääsen "vähän käyntiin"! :)

Itse olen hoitanut ns. pieniä virallisia juttuja pois to do- listaltani. Esimerkiksi palauttanut tänään kuntalisä-hakemuksen ja lähettänyt Kelalle tiedoksi muutosverokorttini. Hienoa että kaksi tuollaista virallista ja ns. pakollista hoida tämä ennen kuin -juttua on nyt saatu pois päivä järjestyksestä. Tuo tehtävälistan pito, tai itselläni lähinnä tehtävävihkon, auttaa kyllä niin paljon ja mikä ihaninta sitten värittää tehdyn tehtävän sydän täydeksi! ;) Mutta kyllähän noita juttuja vihkossa riittää. Kaukaisimmat keskeneräiset tehtävät vuodelta 2005. (Se nalleristipistotyö jota nyt siis taas pitkästä aikaa pakerran, aina silloin tällöin..) Lisäksi siellä oli pitkään kohta "hanki mies". Jonka jo jossain vaiheessa ajattelin pysyvän ikuisesti "tekemättömänä" kohtana. :D Voi, toisaalta ihanaa ettei elämästä koskaan tiedä eteenpäin, tulee kivoja yllätyksiä! Vihkostani löytyy myös ristiäisten tehtävälista, joka nyt ainakin vielä kertaalleen tulee käytetyksi ;) sekä kissanäyttelyiden "mitä ottaa mukaan" -muistilista. On ne käteviä! (Löytyy myös häämuistilista, mutta toivon ettei sitä enää omalla kohdallani tarvita!)


Pakko vielä hehkuttaa ihanasta kirpparilöydöstäni! Mähän en siis yleensä osta mitään leluja kirpparilta koska.. No, en vaan osta. Mutta nyt tein poikkeuksen. Löysin tämän ihanan, alkuperäispakkauksessaan olevan Kaalimaan kakaran! Hinta 22€. Mukaan lähti samantien! Katselin tässä hetki sitten löytyykö näitä nukkeja tällä hetkellä mistään Suomesta ja heikolta näytti. Halusin siis Mimosallekin tämmäisen kakaran kun Iisallekin olin ostanut joskus pikkuisena samanlaisen. Ainut mistä nukkeja näytti olevan kaupan oli ko. tuotteen kotisivut ja siellä nämä nuket maksoivat maltaita. Olin siis enemmän kuin iloinen tämän palleron tullessani kirpparilla vastaan! :))) Tää oli oikea löytöjen löytö!


maanantai 20. helmikuuta 2012

Huomenna valmista!

Vieläkin mulla on remontti kesken eteisessä. Kunpa se olisikin niin helppoa vaan alkaa maalaamaan seinää. Mutta kun ei. Helpoin homma on tehty, eli tapetit irroitettu. Myös työläin homma eli putkien, lattian, patterin, katon ym. suojaus tehty. Eilen hankasin sienellä seinät puhtaiksi liistereistä. Maalin ja pensselisetin ostin perjantaina odottamaan. Eilen tasoittelin myös seinässä olevia reikiä tasotteella ja tänään hioin ne. Ja sitten pääsin vihdoin itse asiaan eli maalaamaan! Nyt on kertaalleen seinät maalattu. Huominen oli mun deadline ja siinä pysytään. Tänään siis vielä toinen erä maalia päälle ja sitten listat paikoilleen.

Mimosa joudutti mukavasti mun työmaata nukkumalla 2,5h päikkärit pihalla. Hyvin kerkesi siinä ajassa maalaamaan kertaalleen tuon eteisen. Kävi muuten hassu juttu kun maalailin. Mietin juuri että nyt olis kyllä vihon viimeinen hetki Jehovan todistajien tulla pimputtelemaan ovikelloa ja herättää samalla Mimosa pihalla kun mulla oli maalaukset puolivaiheessa. Enkös melkein samantien huomannut siniasuisen henkilön tulevan rappusellemme seisomaan ja oven avautuvan! O_o Meinasi sydän pysähtyä! Tajusin kyllä melkein heti että isänihän se siinä on tulossa hakemaan lainaksi kuljetuskoppaa Paavolle, mistä oli eilen ollut puhetta. Mutta kumminkin. Kylläpä säikäytti, vaikken sitä isälleni sanonutkaan. :) Tuntuu että viime aikoina on useinkin käynyt niin että olen ajatellut jotakin ihmistä ja puhelin on soinut. Tai miettinyt Iisaa ja siinähän se on samantien ollut oven takana koulusta tulossa. Tänään muuten Iisa käveli ensimmäisen kerran kouluun aamulla ihan yksin. On se koulusta kotiin kävellyt jo muutaman viikon. Mutta kouluun on tähän asti päässyt joko meidän kyydillä tai isäni kuskaamana ja tietysti käveltiin ensialkuun Mimosan kanssa saattaen Iisa kouluun ja mentiin myös vastaan koululaista. Ihanaa että on voinut näin rauhallisesti edetä koululaisen tahtiin. Tai siis ei ole tarvinnut yhtään usuttaa toista olemaan reippaampi yhtään aikaisemmin, nyt koulumatkojen kulkeminen yksin alkaakin sitten olla ekaluokkalaiseni arkea! Niin se pieni kasvaa!

Me kuunnellaan Mimosan kanssa Ripinä ja rapina - levyä! Siinä on Eppu Nuotion sanoittamia lauluja ja runoja vuorotellen! Ihana!

"Tuuli lempeä hipaise lapseni poskea 
saata matkaan äidin sylistä.
Näytä ihmeet arkiset, jokapäiväiset:
Mitä löytyy ullakolta?
Mitä maailman pienistä kylistä?"
Eppu Nuotio

*    *    *

"Taitavista taivavin
suloisista suloisin
ihanista ihanin
sehän olet sinä!"
Eppu Nuotio

*    *    *

"Minä osaan kontata.
Ja äidiltä karata.
Osaan pyllätä ja myllätä.
Kiipeän seisomaan
tuosta vaan.
Ehdin kirjahyllyn tyhjentää
ennen kuin äiti yllättää!"
Eppu Nuotio

*    *    *

Me jätettiin eilen tarjous siitä asunnosta. Huh!
Näin sitä mennään elämässä eteenpäin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ex tempore hommia!

Eteiseni on ollut ihan ok. Mutta kuitenkin liian tumma. Remontointi on ollut jo monta vuotta mielessäni mutta kun en ole oikein keksinyt mitä sille pitäisi tehdä. Laittaako yhtenäisen ilmeen tekevä puolipaneli vai pitäiskö maalata vai mitä ihmettä seiniin keksisi. Huomaa että mieli työskentelee alitajunnassa tietämättäni. Tässä esimerkki siitä että kun olen alkanut luopumaan rakkaastani (asunnosta) niin on se kuitenkin saatava ensin valmiiksi. Ainakin muutamilta, minua häiritseviltä osilta! Eteinen siis yksi niistä.

Kun sain Mimosan nukkumaan, siirryin eteiseen. Ajattelin ettei tähän paljon paneleita tarvittaisi, mutta.. Toisella seinällä on isohko patteri ja panelointi jäisi tyhmän näköiseksi siltä seinältä. Sitten ajattelin että maalaan sen. Ja sieltä se vastaus tuli. Maalaan sen ehdottomasti tuolla samalla harmaan sävyllä mitä meidän muissakin seinissä on. Se ei ole liian synkkä, vaan hyvä! Tosi hyvä. Keksinnöstäni intoutuneena aloin samantien repimään tapetteja seiniltä. Ei kestänyt kauankaan kun jo vauva heräsi työni ääniin! Mikä torvi olenkaan! Onneksi sain pian vauvan unille ja päätin nyt viettää rauhallisen kahvi- ja tietokone tauon sen aikaa kuin Mimosa nukkuisi. Jatkamme siitä sitten yhdessä.


Just tällainen mä olen. Silloin kun jotakin saan päähäni niin silloin hommaan on ryhdyttävä ihan samantien. Inspiraatio voi muuten mennä ohitse! Kamalaa olisi jättää käyttämättä tuo ihana spontaani tarmonpuuska! Ei niitä joka päivä vastaan lentele. Mutta tosiaan nyt kun homma on saatu alulle, se saadaan myös pian valmiiksikin - pois mieltä häiritsemästä! :)

Toinenkin remppakohde on myös tiedossani, nimittäin Iisan huoneen ikkuna. Olen kaikki muut ikkunanpielet saanut maalattua valkoiseksi mutta tuo ikkuna on (laiskuutta!) jäänyt vielä ihanan kukertavan sinapinkeltaiseksi! Yöh! Hitto mikä homma! Kaikki ikkunanpokia maalanneet tietävät mikä "herkkupala" on kyseessä! No, toisaalta se tämmöiselle neitsyelle - joka kyllä jaksaa säätää ikkunateippaukset kohdalleen - sopii. Mutta on siinä hommansa! Ja kolmeen kertaan kun ne pitää vielä maalata että varmasti on hyvät. Onneksi ikkunat ovat vain kaksinkertaiset. Mutta pakko odottaa sen kanssa tuohon keväämmälle. Näillä pakkasilla ei paljoa ikkunoita maalata!

*    *    *


Pieni pupuliininikin heräsi! Mimosa oppi toissapäivänä konttaamaan ja sillä on ihanainen puputyyli edetä! Peppu ylös ja vähän nykäistään ja sitten siirrytään eteenpäin! :D



tiistai 14. helmikuuta 2012

Väsymystä ystävänpäivänä!

Aamupäiväväsymys. Joka ikinen päivä ollut jo jonkin aikaa. Ihmekkös tuo kun illalla taas ei meinaa unen päästä saada kiinni. Vauvan kanssa olen tuossa parit päikkäritkin jo käynyt lepäilemässä. Iltaa kohden sitten piristyn. Hb on hyvä yli 140. Se ei siis ainakaan ole väsymyksen taustalla. Tosin just muistin eilen hankkimani raskausvitamiinit ja omegat ja valmiiksi kotoa jo aikaisemminkin löytyneet kalkki+D-vitamiiniyhdistelmät ja huitaisin niitä kourallisen suuhuni. Niistähän se on ollut varmasti kiinni. Liian vähän aivoille hyviä rasvahappoja ja vitamiineja. Kai sitä joutuu elimistö koville kun imettää ja on raskaana samaan aikaan. Parin viikon päästä minussa on varmasti tapahtunut ihmeitä kun nyt vitamiini-ja rasvahappovajeet saadaan korjattua!

Mimosalla on tänään 8kk lääkärineuvola. Paljonhan lie tyttö kasvanut sitten viime mittausten. Neuvolan jälkeen me syödään ja lähdetään pian kohti Mikkeliä ystäväni tyttären 6 v synttäreitä juhlimaan heidän uuteen kotiinsa! Ja eiköhän sitä samalla ystävänpäivänkahvitkin juoda! Mies on töissä päivän ja illallakin menoa. Nähdään sitten varmaan nukkumaan käydessä. Katsoinkin tuota meidän perhekalenteria ja totesin tämän viikon olevan puolisoni osalta hyvinkin kiireinen. Ainoastaan keskiviikkona näytti ettei mitään ihmeitä olisi ja sitten sunnuntai! Ohhoh! :) Tämäpä kummallista!

*    *    *

Kävimme sunnuntaina katsomassa mahdollista uutta kotiamme! Pidimme kovasti näkemästämme! :) Toivotaan että asiat etenevät sen suhteen suotuisasti!

*    *    *

Eilen aamulla luin yhden artikkelin ja mulla syttyi hetken päästä lamppu päässäni!
Narsisti - sehän se ihminen onkin!
En tiedä helpottiko tieto, mutta jatkossa tiedän etten enää halua olla missään tekemissä
tämän ihmisen kanssa. Tiedänhän ainakin ettei tilanteeseen hänen osapuoleltaan ole tulossa muutosta, joten oman terveyden kannalta kannattaa tehdä isojakin ratkaisuja tarpeen vaatiessa.

*    *    *

Hyvää ystävänpäivää!


lauantai 11. helmikuuta 2012

Viikonloppu pataruokien parissa!



Älkää pelätkö, tästä ei ole tulossa ruokablogi, vaikka taas ajattelin jakaa ihanan pataruoan kanssanne. Kyseessä siis Moskovan pata, ah mikä jumalainen makunautinto! Tällä hetkellä istun kiikkutuolissa, vatsa erittäin pinkeänä ja pyöreänä. Johtuen siis muustakin kuin pelkästään raskaudentilastani. Katselin eilen netistä myös muita pataruokia ja tämän padan nimen olin bongannut Facebookissa olevasta ruokaryhmästä. Uteliaisuudesta katsoin mitä pataan tulisi ja kerrottuani miehelleni tästä, hänkin innostui. Kävimme aamulla kaupassa ja nappasimme kotikokista tämän ohjeen ostoslistallemme!

Moskovan pata
4 sipulia
4 venäläistä suolakurkkua
1 kg naudanpaistia
1 rkl voita
3 rkl hunajaa
2 tl rouhittua mustapippuria
2 tl cayennepippuria
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl voimakasta lihalientä
1 prk aura-gold sinihomejuustoa
2 prk smetanaa
  • Lämmitä uuni 200 asteeseen
  • Kuori ja viipaloi sipulit. Kuutioi kaksi suolakurkkua ja laita ne siivilään valumaan, niin että liemi jää talteen
  • Kuutioi paisti. Laita lihat pataan ja paista voissa kuutioihin kaunis väri. Lisää sipulit ja hunaja pataan. Sekoita hyvin ja lisää suolakurkku. Paista ahkerasti käännellen n. 5 min
  • Lisää pippurit. Paista vielä vähän aikaa. Kaada suolakurkkuliemi pataan. Ripottele vehnäjauhot joukkoon, lisää lihaliemi ja murustele juusto. Sekoita kunnes juusto on sulanut. Lisää lopuksi smetana. Laita kannella peitetty pata 200 asteiseen uuniin kypsymään tunnin ajaksi. Alenna tunnin jälkeen lämpöä 150 asteeseen. Kypsennä vielä puolisen tuntia tai niin kauan että liha on mureaa. Ota kansi padan päältä ja anna ruuan olla uunissa sen aikaa, että pinta saa väriä ja kastike kiehuu hieman kasaan
  • Kuutioi loput suolakurkut ja ripottele padan päälle ennen tarjoilua. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin ja raikkaan salaatin kera

Itse olin kaupassa käynnin jälkeen huonovointinen ja vääntäydyin Mimosan kanssa päiväunille. Joten Juho alkoi sitten tekemään tätä herkkua. Ohjeesta poiketen meillä oli tavan maustekurkkuja, ei noita venäläisiä ja sitten vain 1 tl cayennepippuria meni pataan. Oli sen verran tulisen makuista. Ja kunnon padan puuttuessa, luistimme tällä kertaa vielä uunihauduttelulta ja pata sai tekeytyä reilun tunnin lieden lämmössä emalikattilassa. Joka tapauksessa ruoasta tuli herkullista! Suosittelen muillekin herkkusuille jos vain lihaisat pataruoat uppoavat! ;)

Minä - vanha pataruoan tekijä - haaveilen täällä jo kauniista omasta emalipadasta.

*    *    *


Muuten päivä sujui leppoisasti. Mies teki graduansa muutaman tunnin ja me Mimosan kanssa viimeisteltiin parit ystäväpäiväkortit joita aloiteltiin perhekerhossa torstaina. Niin ja kaupasta ostin talven ensimmäiset tulppaanit päiviämme ilostuttamaan!  <3 Iisa oli siis tänä viikonloppuna isänsä luona. Illalla menemme vielä saunomaan vanhemmilleni.. Ja huomenna sitä yhtä asuntoa katsomaan... Jännittää!




perjantai 10. helmikuuta 2012

Kaalipataa pakkaspäivän ateriaksi!



Onnistuin valmistamaan äsken ihan järjettömän hyvää kaalipataa! Vauvakeskusteluryhmässä tuli moneltakin taholta "kaalimieltymys" esille ja kaalihimoja lueskellessani päätin ostaa kaalin. Ensimmäinen tuli syötyä ihan semmoisenaan ja tästä toisesta sain aikaiseksi kaalipadan! Olen ollut aina kaaliruokien ystävä, mutta jostain syystä niitä ei ole tullut aikaisemmin itse kokeiltua. Tämä oli siis ensimmäinen kaalipatani ikinä. Makunautinnosta riemastuneena päätin nyt jakaa teille tämän Marttaliiton loistavan kaalipadan ohjeen.

Kaalipata
1 kg valkokaalia
4-5 porkkanaa
1 iso sipuli
2-3 dl vettä
½ dl puuroriisiä
1 ½ tl suolaa
400 g naudan paistijauhelihaa
2 rlk siirappia
2 tl meiramia
rouhittua mustapippuria

Lisäksi sokeroitua puolukkasurvosta.

1. Varaa ruokaa varten iso kattila (noin 3 l).
2. Suikaloi kaali.
3. Kuori ja leikaa porkkanat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
4. Kuori ja hienonna sipuli.
5. Mittaa kattilaan vesi. Lisää kiehuvaan veteen vähitellen kaalisuikaleet. Sekoita välillä. Kun kaali alkaa pehmetä, lisää porkkanat, riisi ja suola. Sekoita hyvin ja pane kattilan päälle kansi.
6. Anna kiehua noin 20 minuuttia.
7. Ruskista sillä aikaa jauheliha. Lisää joukkoon sipulit pehmenemään.
8. Kaada jauheliha-sipuliseos, siirappi, meirami ja mustapippuri pataan.
9. Hauduta vielä noin 5 minuuttia.
10. Tarjoa kaalipata puolukkasurvoksen ja ruisleivän kanssa. Juomana maistuu kylmä maito.

Ohjeesta poiketen käytin itse sika-nauta jauhelihaa ja tuon meiramin jätin pois. (Koska ei löytynyt maustekaapista, enkä sitä jaksanut lähteä hakemaan -27 asteen pakkasessa. Autokaan ollut lämmityksessä!) Mitään olennaista en huomannut mausta puuttuvan. (Tarkisin kyllä puhelimitse asian äidiltäni, ja hänkin kertoi jättäneensä meiramit viime aikoina laittamatta! :) Sen turvin siis uskalsin itsekin niin tehdä!) Nyt tuli myös ensimmäistä kertaa käytettyä viime syksynä Rantasalmelta, anopin luota, kerättyjä puolukoita.

*    *    *

Ruusa ymmärtää "hyvän päälle" ja käpertyi aamupäivänokosille lämpöisen "puuhkan" päälle!

Aamusta kun tajusin että tosiaan taas on sitä pakkasta -28 astetta, niin hetken aikaa melkein ahdisti! Taas yksi sisäpäivä vauvan kanssa. Mitä me oikein tehtäisiin. Mutta siitäpä se päivä lähti liikkeelle. Pappa ystävällisesti kävi viemässä Iisan kouluun, ei tarvinnut kävellä eikä munkaan lähteä vauvan kanssa viemään toista kouluun. Sitten muistin tuon kaalin ja kun Mimosa alkoi osoittaa merkkejä unisuudesta ja kävi päikkäreille, aloin minä kaalipadan kimppuun. Mimosa vetäisikin mukavat reilun parin tunnin päikkärit. Harvoin sisällä nukkuu noin pitkään! Mulla oli siis aikaa tehdä tuota kaalipataa oikein rakkaudella, sanoisin. :) Mimosan herättyä pistettiin pakastin sulamaan. Pikku juttu nyt kun pakastimessa oli vain vähän sulatettavaa ja pakkanen paukkuu pihalla. Toista oli viime kesänä kun sen viimeksi tein. En siis ollut "hetkeen" sulattanut pakastinta ja ovi ei suostunut lopulta menemään kiinni pakastimessa. (Hetkeen = eli viiteen vuoteen, miten se aika noin hurahtaakin...?!? *viheltelee*) Eihän siinä auttanut muu kuin alkaa käärimään pakastimessa olevia tuotteita sanomalehtiin ja jääkaappiin. Ja äkkiä kuumia vesiä liedelle että sulatus kävisi mahdollisimman nopeasti... No tulihan homma tehtyä ja ajattelin ettei tänä talvena sulatushommiin tarvisikaan ryhtyä. Mutta epäonneksemme pakastin oli ollut huonosti kiinni yhden yön ja sinne oli päässyt kertymään yhteen kohtaan paksumpi jääklöntti. Mutta tuhat kertaa helpompi homma tehdä näin talvella, milloin se kuuluisikin tehdä kuin kesähelteillä pakon sanelemana! Vahingosta siis viisastuen!

*    *    *
Mimosa alkaa nykyisin aina kameran nähdessään heiluttamaan käsiään ja hytkymään innoissaan! Kuvaaminen ilman salamaa siis tuottaa monenlaisia kuvia, mutta tässä yksi onnistunut! :)

Tässä hytkyttää ja naurattaa! :D

Ja täällä kans kädet heiluu ja jääkaappimagnetit saa kyytiä! :)

torstai 9. helmikuuta 2012

Eroahdistusta...

Tiedän kyllä järkevästi ajatellessani että asuntomme on käymässä auttamattomasti pieneksi. Toisina päivinä olen hyvin sinut asian kanssa ja pontevasti yritän tehdä asialle jotakin. Mutta heti sen perään alkaa ahdistaa. Kyllähän me tänne mahdutaan. Sopu sijaa antaa. Hetkittäin tuntuu että olisin repimässä itseäni jostain tutusta ja rakkaasta. Tai niinhän se oikeastaan onkin. Tämä oli se pesä missä tunsin olevani pitkästä aikaa onnellinen ja minulla oli täällä hyvä olla, levätä. Pikku hiljaa tästä asunnosta tuli minun näköiseni, oikeastaan vuonna 2008, jolloin käytin kesälomani pintaremontoiden kotini. Ei se ollut kovinkaan suunniteltu juttu, mutta kun kesälomani oli kylmä ja sateinen, niin siihen hommaan ajautui kuin itsestään.  Löysin ihanat tapetit ja niihin sopivat maalien sävyt. Vuosien aikana huonekalut ovat muuttuneet ja nyt on niin hyvä. Tämä on minulle rakas. Viime kesänä takapihakin pääsi oikeuksiinsa kun mieheni rakensi sinne terassin ja terassin päälle katoksen. Myös omenapuu ja kirsikkapuu tulivat sulostuttamaan takapihaamme. Takapihaltammehan lähtee pieni polku joka johtaa läheiseen uimarantaan. Asumme siis veden äärellä.

Tämä oli ihana, idyllinen koti yhdelle aikuiselle ihmiselle sekä yhdelle pikku tytölle sekä neljälle kissalle. Tänä vuonna tänne kuitenkin pitäisi mahtua 2 aikuista, 3 lasta sekä ainakin neljä kissaa. Ainakin neljä ja jos pentuja tulee niin vieläkin enemmän, ainakin hetkeksi. 70 neliön asunnossa neliöt alkaa olla käytetty. Vaikka me kuinka olemme yrittäneet järkeistää tavaramäärää mahdollisimman pieneksi. Mies - rakkaani - toi vain pienen muuttonyssäkän tänne tullessaan, ei huonekalun huonekalua. Mimosaa varten piti hommata jo jotakin. Vaunut, vaatekaappi, sänky ja syöttötuoli. Tuleva pikkuinen ei nyt alkuun tietenkään tarvitse juuri mitään. Paitsi ne tuplavaunut.

Seiniinhän on ollut helppo rakastua. Juuri näiden seinien sisällä on vietetty monia hauskoja hetkiä. On tanssittu, laulettu ja naurettu. Itketty ja surkuteltu. Kasvettu henkisesti ja lopulta rakastuttu. (Kyllä! Tuossa eteisessä se tapahtui kun Juho siihen kesäkuussa 2010 asteli!)

Olen yrittänyt kertoa itselleni että kaikkea ei voi saada. Tai kaikkea ei ole järkevä säilyttää. Toivottavasti vain parhaat muistotkin vain säilyvät, tai ne josta olen oppinut jotakin. Sain lopulta sen perheen mistä jo niin pitkään haaveilin. Sen eteen täytyy tehdä myös muutoksia. Ne varmasti kannattavat. Etenkin jos tulevaisuuden haave omakotitalosta järven rannalla elää myös mielessäni, sinne minä haluan sitten joskus. Joten täytyisi vaan mennä eteenpäin. Kyllähän näitä lauseita on helppo ihmisen kirjottaa. Mutta sitten tulee se itsen käpertyminen omaan koloonsa. Ei vielä. En pysty. Liian nopeaa. Haluan tuntea sen tunteen että mun on pakko muuttaa pois tästä asunnosta tai muuten tukahdun. Vielä ei henkinen neliömääräni ole täynnä, en kaipaa enempää tilaa itselleni. Niin, mutta kun muut kaipaavat...

Tällä hetkellä näen sieluni silmin itseni pitämässä viimeiseen asti ovenkahvasta kiinni ja minua revitään jaloista. Selvästikään ei ole vielä oikea hetki, minulle. Sunnuntaina olemme menossa katsomaan yhtä asuntoa. Pelkään että minua ahdistaa. Vaan jospa ei ahdistaisi!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Herkkuhetkiä ja vauvajuttuja!

Viime viikonloppuna muuten vietin ihania hetkiä parin ystäväni seurassa. En ole siis käynyt "ulkona" ilman lapsia ties milloin viimeeksi. Nyt lähdimme nauttimaan hyvistä aterioista Mikkelin Pruuviin. Oli niin ihana ilta. Tiesi että saa olla rauhassa sen aikaa kun hyvältä tuntuu ja Juho ja tytöt kyllä pärjäisivät.  Alkupaloiksi maistelimme talon salaattia sekä tilasimme annoksen valkosipulietanoita. Ai että ne oli hyviä. Pääruoaksi tilasin pippuripihvin ja jälkiruokana kahvi ja suklaakakkupala vaniljajäätelöpallon kanssa. Taivaallista tälläkin kertaa! Ilta sujui jutellessa syvällisiä ja välillä kepeämpiäkin juttuja! Pakkanen paukkui ulkona raivoisasti, mutta se ei todellakaan tunnelmaa pilannut, mikäs meillä sisätiloissa kun autokin suostui käynnistymään! Palailimme kotiin joskus puolen kympin paikkeilla! Tämän voimalla kyllä taas jaksaa!

*    *    *

Maanantaina oli vuorossa neuvola (15+3). Auto ei käynnistynyt lämmityksestä huolimatta. Siinähän sitä sitten mentiin pää kolmantena jalkana rattailla kohti neuvolaa. Viimeisen mäen päällä meinasi tulla oksennus, mutta selvittiin kuitenkin. Ainakin melkein ajoissa. Neuvolakorttia ei löytynyt mistään. Käsittämätöntä minne se on joutunut. Mutta laitettiin sitten paperille tiedot ylös ja siitä ne sitten kirjoittelin itse neuvolakorttiin. (Sen paperikasasta bongattuani!) Kaikki siis hyvin vauvalla ja minulla. Mimosakin kuunteli ihmeissään vauvan sydämen jumpsutusta mun masun päällä, kun sydänääniä kuunneltiin. Seuraavana sitten rakenneultra 19+ ja neuvolaan 22+. Tosi nopeasti tämä aika menee tässä raskaudessa, on niin paljon hetkiä kun ei edes muista että vauva on masussa!

*    *    *

Bestis on viettänyt viime päivät melkolailla nukkuen. Olisiko se tällä kertaa tiineenä? Toivon niin että olisi!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Bestis tuli kotiin miehelästä!

 Eilen kävin hakemassa Bestiksen uroksen luota. Toivotaan nyt että olisi pentusia masussa. Pakkanen paukkui aamulla -29 asteen verran. Oli kuitenkin hyvä ja kaunis sää ajella. Kotiin päästyämme kissa jatkoi vielä rakkauslaulujaan yötä myöten, mutta tänään on ollut jo hiljaisempaa. Oikeastaan Bestis on makoillut koko päivän saunan lautosissa pesässään.

 Bestis kotona astutusreissun jälkeen. Meillä tehtiin hieman "järjestelyä" makkareissa ja irroitettiin vauvan häkkisängystä toinen laita pois. Tässä Bestis ja Doris ihmettelemässä sänkyä. Emäntä tietenkin ajattelee vain tulevia kissanpentusia ja mahdollista suloista emoa tirkistelemässä pinnojen välistä! :)

torstai 2. helmikuuta 2012

Pakkanen pitää sisällä!

Pakkanen pistää parastaan. Me ollaan pysytty tänään sisätiloissa, mitä nyt kävin postilaatikolla. Perhekerhokin oli peruttu, varmaankin kovan pakkasen takia. Tehtiin sitten Mimmin kanssa pullataikina ja siitä korvapuusteja. Saatiin onneksi vieraitakin, ystäväni kävi päivällä ja vanhempani illalla. Juho oli koko päivän töissä ja Iisa isällään. Menihän se päivä näinkin, mutta kieltämättä nyt on pikkuisen höperö olo.

Eilen käytiin Mimmin kanssa läpi vauvan vaatteita. Osa kirpparille, osa säästöön odottamaan pikkusiskoa tai veljeä. Veljeä odottaisikin hyvin tyttömäinen valikoima vaatteita... :) Kyllähän noita on! Mutta toki tarvitaanhan niitä! Pikkuiset kun kasvavat vinhaa vauhtia. En täällä vielä sanonutkaan että Mimmillä on jo 5 hammasta suussa! :D Oliko se nyt viime viikolla kun huomasin että tännehän on tupsahtanut kerrasta 3 uutta hammasta, kylläpä vauhtia piisaa!

Bestis voi ilmeisen hyvin sulhasensa luona. Meininki on ollut aktiivista ja uroksen omistaja kirjoittikin että jo on kumma jollei ala pentuja kuulumaan näiden treffien jälkeen! :D Kuulostaa siis oikein hyvältä! Pakkaset paukkuu ja lempi leiskuaa! Lauantain hakureissu jo vähän "ahdistaa". Just nyt sitä tuntee itsensä ihan tooosi tooosi väsyneeksi eikä jaksais lähteä ajelemaan 130km, vaikka eihän se edes ole kovin pitkä matka! Mutta ei sitä kissaakaan voi sinne jättää... No, ehkä mä tunnen itseni taas lauantaina energiseksi ja matka sujuu kuin itsestään!