sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hyviä unia ja surulepoa..

Heräsin tänä aamuna ihaniin uniin.
Olin nähnyt äidistä unta, sellaisia joissa äiti oli niin kuin ennenkin.
Iloisena, toimeliaana, hymyilevänä. Jotkut juhlat olivat menossa.
 Enpä muista, milloin viimeeksi olisin nähnyt unta äidistäni. 
Sain aloittaa päivän onnellisena. ♥

Eilen musta tuntui, että on päästävä liikkeelle kotoa,
hetkeksi muihin ympyröihin, missä on helppoa ja turvallista olla.
Lähdimmekin veljelleni iltakahveille ja sieltä mammalan turviin.
Ennen sitä ostin Tiimarista korttitarpeet hautajaiskutsuja varten.
Haluan ehdottomasti tehdä ne itse,
samalla saa käsiteltyä asiaa.
Lisäksi haluaisin tehdä muistotilaisuuteen valokuvakoosteen 
äidin elämästä. Toivottavasti siihenkin riittäisi virtaa...

Huomenna mennään perhekerhoon.
Siitäkin huolimatta, että tekisi mieli vain erakoitua.
Ettei joutuisi kohtaamaan uusia ihmisiä
ja miettimään, joko he tietävät vai eikö
ja samalla joudun kohtaamaan tapahtuneen taas
uudelleen ja uudelleen.
Kauppaan musta ei ole menijäksi,
ei vaan vielä pysty!


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)