lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kirppariretkellä pikkuisten kanssa!


Meillä ei ollut tänään sen suurempia suunnitelmia, Juho oli Tampereella riennoillaan ja Iisa isän luona, joten minä olin pikkuisten kanssa kolmestaan. Koska pihalla sade jatkoi satamistaan ja ei huvittanut kökkiä ihan koko päivää sisällä omassa kodissa, päätin tehdä pikkuisten kanssa ex.tempore reissun Mikkelin reaalikirppikselle. Vähän evästä mukaan ja menoksi. Mimosa ja Aatos nukkuivat päiväunet matkalla ja perillä laitoin molemmat peräkkäinistuttaviin rattaisiin. Kirpparille mennessä piti pistää omat ajatukset levelille "me mennään nyt näillä tupliksilla ja se ei haittaa, muut väistäköön." :D Tai siis toinen vaihtoehto olisi ollut kääntyä samantien ovelta takaisin autolle. Siinä sitä mentiin, varmaan ensimmäinen 20 minuuttia Mimmi hoki koko ajan "omaan kotiin lähetää". Minä ja muut kanssakulkijat kerkesivät kuulla ehkä sata kertaa tuon lauseen... Sitten tajusin päästää tytön rattaista kävelemään ja hetkeksi meno rauhoittuikin. Kunnes sama laulu alkoi ja silloin muistin eväät! Digestive-keksin palanen vaan käteen ja jo pysyi tyttö tyytyväisenä ja äiti sai katsella haluamiaan pöytiä! Aatos viihtyi aika pitkälti hyvin koko ajan, paitsi juuri ennen kotiinlähtöä oli tarve ruualle. Tietenkään en löytänyt mistään mukaani ottamaa (McDonaldsista ilmaiseksi saatua) muovilusikkaa joten sose jäi sitten purkkiin ja imettämäänhän se oli käytävä "vintage"-päädyssä, chippendale sohvan päällä. Mimosa viihtyi hyvin myynnissä olevien suihkepullojen ja rattaiden parissa.

 Mulla ei ollut mitään erityistä ostamistarvetta, mutta kivasti löytyi juttuja mukaan. Rahaa paloi 24,20e. Aatos sai 5 bodya, mm. Marimekon pitkähihaisen pallobodyn ( ♥ ) ja lyhythihaisen raitabodyn. Ja lisäksi pari Tutan bodya ja Kaxsin bodyn. Sitten löytyi Tutan 80cm leijonahaalarit (4e) ja HM 92cm keltainen vahakangaspintainen takki (4e) joka menee Mimosalle ja myöhemmin Aatokselle. Tuo keltainen takki oli tosi namu. :) Aatos sai vielä slipoverin (0,5e) tuleviin ristiäisjuhliin ja ostin vielä muovisen ruokalapun (1e) ja 3 kpl kankaisia ruokalappuja (0,5e). Duplo lego-pussukka oli 3e (siellä oli myös epämääräistä sälää.. joista hankkiudutaan eroon..) Ja kolmella eurolla tarttui matkaan myös Marimekon käyttämätön Juhannustaika-keittiöliina. :) Sitten hurautettiin kotiin! Ajattelin, että varaan samalla reissulla pöydän itselleni, mutta siinä kun saatiin ostokset maksettua, kasattua ne ja puettua vaatteet, oli meidän taakse jo kertynyt sen verran iso jono (toki siirryttiin maksettuamme kassalta sivuun!) ettei tosiaan tehnyt mieli paljon jäädä mitään varauksia tekemään. Soittelen vaikka huomenna. Sellainen reissu! :)

4 kommenttia:

  1. Wau! mikä saalis! :) Mun täytyy joku kerta lähteä kans vähän pidemmälle kirpparille niin löytäisinkin jotain, kun meidän lasten kirppiksellä on aika huono taso :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) joo, olin kyllä itsekin tosi tyytyväinen, kannatti lähteä "merta edemmäs kalaan" tällä kertaa. Toki teen kyllä kivoja löytöjä lähikirppikseltäkin, mut eihän sielläkään aina voi onnistaa! :)

      Poista
  2. Ihania löytöjä! :) Ihan tekisi taas mieli itsekin lähteä kirpparia kiertämään ja ehkä johonkin vähän kauemmaskin. Blogistani löytyy muuten pian blogihaaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos haasteesta jatketaan kunhan sopiva aika löytyy!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)