maanantai 23. joulukuuta 2013

Nro 23. Kirkosta kinkun paistoon!


Kaksi yötä jouluun! Meillä on ollut - ainakin puheen tasolla - aikomus mennä tänä vuonna joulukirkkoon jouluaamuna klo 8. Katsotaan kuinka aikomuksen käy. :) Minun lapsuuden perheelle jouluaamun varhainen kirkko oli traditio, joka toistui vuodesta toiseen. Välillä oli kirkossa kylmää ja välillä tarkeni hyvin, aamulla aina nukutti kovasti mutta kun kirkosta kotiuduttiin, oli ihanaa käpertyä takaisin lepäilemään omaan sänkyyn, kunhan oli ottanut muutaman joulusuklaan maistiaisiksi! :) Nyt en ole käynyt moneen vuoteen joulukirkossa, en vain ole saanut aikaiseksi, se on toisaalta harmittanutkin hieman, oma vetelyys! :)

Kortti on taas Helmi isoisotädin kansiosta otettu. Lähettäjänä Marja, jonka luulisin olevan äitini serkun, en tosin ole varma, mutta käsialasta päätellen. Takana ei ole muuta kirjoitettua tekstiä kuin tiedot kortista. EUROOPPA kustantamo Helsinki, Taidekortti, Taidetta ilman käsiä, No 861, Alkuperäisen maalannut C. Pasche.

Tänään meillä on vietetty kinkunpaistoiltaa, sinappihunnulla tottakai! :) Meillä on noin 5 kilon luuton kinkku, josta tuli erittäin herkullista. Ensin se oli leivinuunissa, mutta sen lämmön hiivuttua paistoimme hetken kinkkua sähköuunissa. Tai siis Juho paistoi ja huolehti sinappihunnut päälle. Se on meidän kahden ihan oma perinne, kummankaan lapsuudenkodissa ei ole huntuja laiteltu! :P Laitoin myös perunalaatikot imeltymään illalla sekä kotikalja on käymässä. Tuoksuu niin hyvälle! Huomisen hommana olisi siivoukset, kaupassa käynnit sekä paketoinnit. Leivontaa aiotaan myös harrastella, niistä vaikka huomenna sitten enemmän! 


Mutta tämän päivän kappaleena soikoon Juicen sika, ihan näiden kinkunpaistojen herättämien muistojen takia! Sika kappaleesta tulee mieleeni myös Raatin joulu, jossa kuuntelimme kasetilta kyseistä kappaletta ja sekös meitä lapsia nauratti ja Taisto-pappaa huvitti kun kuuntelimme sitä kerta toisensa jälkeen... :)

2 kommenttia:

  1. Rentouttavaa joulua koko perheelle :)! Me ollaan perinteisesti käyty kirkossa jouluaattona illansuussa, mutta voi olla, että se jää tänä vuonna väliin, jotta aattona olisi aikaa ihan vaan olla. Kummasti tuota ohjelmaa vaan tulee, kun on syömiset ja ruuan laitot, kuusen koristelut, sauna ja pukki ja lahjatkin pitäisi ehtiä avata ennen kaksiveen nukkumaanmenoaikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa teidänkin perheelle! Tämä aatonaatto tuntuu oikein ähkypäivältä tekemisten suhteen, mutta jospa sitä jo joulupäivänä olisi rauha laskeutunut maahan, sen mikä se nyt on mahdollistakaan! ;) Tulisipa vaan vähän lunta tuon vesisateen sijaan..!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)