tiistai 3. joulukuuta 2013

Viime viikonlopun työt! :)

Melkoinen viikonloppu takanapäin. Huh! Ehkä oli hieman ylimitoitettua toimintaa, kun kirpparipöydän aloittaminen ja Iisan huoneen remontti osuivat samalle viikonlopulle. Mutta minkäs teet! Elämä on! :D Iisan huoneesta piti "tyhjentää" tavaroista, onneksi ei nyt aivan kaikkea, mutta paljon silti. Takaseinältä purettiin pois koko seinän levyinen liukukaappijärjestelmä hyllyineen... Voitte vaan arvata, että sinne liukuovien taakse on saanut tavaraa helposti piilotettua. Onneksi paljon on myös laatikoissa, mutta silti! Liukuovisysteemi saatiin myytyä eteenpäin. Samoin muutaman vuoden paikoillaan ollut tumma laminaattilattia purettiin siististi ja saatiin myös myytyä eteenpäin. :) Onneksi, sillä tavallaan omaatuntoa soimaa purkaa täysin käyttökelpoista - etenkin jos sen olisi joutunut heittämään roskikseen! :O Tuli heti remontin suhteen parempi omatunto, kun saimme toteuttaa kierrätysajatusta! :) 

Mulla meni perjantai ja lauantai-aamu hinnoitellessa kirpparipöydälle juttuja. Tähän mennessä artikkeleita on 204 kappaletta, että on niitä lappusia tullut leikattua ja kirjattua... Kaikki tietenkin on täytynyt myös laittaa omaan kirpparivihkoseen, että voi sitten seurata, kuinka kauppa käy! Huvinsa kullakin! ;)

Jep, sitten lauantai-illan yritin saada tyhjennettyä Iisan huoneen kaappeja ym. Tuskainen operaatio. Etenkin, kun haluan tehdä kaiken sitten niin pohjiaan myöten. Siinä missä mieheni omien sanojensa mukaan "mättäisi tavarat vaan johonkin laatikkoon", meikäläinen lajittelee, pussittelee, mietiskelee jatkokäyttöä, viskaa roskiin ym. siis ihan joka tavaran. Ja sitähän riittää!! Mutta mä uskon ja toivon, että lopussa kiitos seisoo! Hain nimittäin - samalla kun hain joulurekvisiitat varastosta - niitä mieheni ja Iisan viime muutossa "mätetään nämä vaan johonkin" -laatikoita tänne sisälle. Eihän ne olekaan olleet siellä odottamassa kuin puolitoista vuotta.. Samalla vaivalla ne käy nyt läpi, kun tähän hommaan on ryhdytty. Voin nimittäin kyllä luvata, että kun saan homman ohitse, en vähään aikaa tule laatikkoja ja kaappeja näin järjestelmällisesti siivoamaan!!! :D

Sunnuntaina meille tulivat isäni, Janne-veli ja hänen tyttärensä hommiin! Iskä ja Janne aloittivat Juhon kanssa laminaattilattian purkamisen, ja sen jälkeen uuden laittamisen paikoilleen. Oli tosi mukavaa, että pääsivät talkoisiin. Minä yritin pitää ruokahuoltoa yllä samalla kun katsoin neljän lapsen perään. Kuunneltiin tonttulauluja, tein karjalanpaistia ja perunoita, mansikkakiisseliä jälkiruoaksi. Aatos viihtyi miesten porukoissa työnjohtajana, kunnes väsy yllätti täysin ja vein hänet nukkumaan päiväunia! :D Mimosa viihtyi serkkutyttöjen kanssa nukkeleikeissä, ja kun ne oli leikitty tytöt lähtivät pihalle tekemään lumiukkoa ja lumilammasta. :) Sieltä he tulivat sitten syömään. Ruuan jälkeen tein mustikkapiirakan kahville ja tytöt askartelivat hamahelmillä ja minä silittelin kuvat valmiiksi. Miehet ahkeroivat Iisan huoneen kimpussa, kunnes lattia hohti valkeuttaan!


Tässä näkee jo aika hyvin kuinka huone on muuttunut valoisammaksi! Tykkäämme!!! :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)