maanantai 7. huhtikuuta 2014

Erilainen viikonloppu.

Kuurankukka-matto tekeillä..

Viime keskiviikkona olin viimein siinä pisteessä mattoni kanssa, että olin saanut polkuset sidottua kangaspuiden alla ja pääsin kokeilemaan, miltä se kutomani matto sitten oikeasti näyttäisi. No, tarkkaa työtä oli ainakin luvassa... ;) Torstaina tuli mieleeni, että Juho ja lapset voisivat mennä viikonlopuksi mammalaan yökylään, niin saisin kudottua mattoa hyvällä omatunnolla koko viikonlopun. :) Perjantaina kävin hakemassa omat työni kutomolta ja vein ne Iso-Pappilaan tulevaan näyttelyyn. Samalla toinen kudonnan opettajista ehdotti, että hän voisi tulla lauantaina kutomolle ja voitaisiin vielä katsoa yhdessä tuota mattoani. Sovimme treffit klo 11:30 kutomolle. Lopulta kävikin niin, että purettiin ensimmäinen 30 senttiä jo kutomaani mattoa ja aloin alusta, syöttäen hieman enemmän kudetta väleihin. Vietin lauantaina reilun 6h kutomolla ja lähdin niin, että kerkesin käymään kaupassa.

Kaupasta ostin kasvissosekeittoon ainekset (peruna, porkkana, sipuli ja kesäkurpitsa) ja keittelin keiton kotona. Tuli oikein hyvää! Mutta kuinka raukaisikaan kokonaisen työpäivän jälkeen! Jaksoin kuitenkin lukea muutaman kymmenen sivua Tove Janssonin elämäkertaa (kyllä! jo toista sellaista) ja sen jälkeen kävin väsyneenä nukkumaan! :) Muistelin, että viimeksi olen ollut yksin kotona noin 3 vuotta sitten! Aikana jolloin Mimosa oli vielä mahassa ja asuimme rivitalossa parin sadan metrin päässä! :) Kerran olen ollut sitten poissa perheeni luota, viime syksynä, josta siitäkin tuli jo 7 kuukautta! Nykyään siis melkoisen harvinaisia hetkiä tuli vietettyä. Toki ennen Juhoa tuli oltua noin 6 vuotta itsekseen, jolloin yksin vietetyt viikonloput, illat ja yöt ovat tulleet hyvinkin tutuiksi niinä päivinä kun Iisa oli isänsä luona. 

Sunnuntaina lähdin kutomolle heti aamupäivästä. Vietin siellä 7,5h klo 10:15 alkaen! Kutomolle päästyäni laitoin radion päälle ja kirkonmenothan ne sieltä raikasi. Oikeastaan se sopikin oikein hyvin ja kuuntelin sunnuntain radiokirkon mattoa kutoen! :) Koko päivänä kutomolla ei käynyt ketään muita. MUOKS! Onpa ihmisellä lyhyt muisti! :D Naapurin 88 vuotias rouva kävi puolenpäivän jälkeen katsomassa kuinka mattoni edistyy. Lisäksi Iisa kaverinsa kanssa hakivat kotiavaimet, että saivat jonkun kepparin meiltä mukaansa. :) Mulla oli mukana eilinen sosekeitto, pari keksiä ja ananasviipaleita. Niillä sitä pärjäsi hyvin koko päivän. Lauantain ja sunnuntain kutomiset yhteen laskettuna oli saldona 116 cm kudottua mattoa. Ajattelin tehdä matosta 2 metriä pitkän, joten saahan tuota vielä käydä paukuttamassa. Seuraavan kerran pääsen keskiviikkona kutomispuuhiin!

Sunnuntaina kutomolta kotiutuessani sorruin syömään nälissäni jääkaapista 1/4 osan pitsaa joka oli jäänyt perjantailta. Ja pitsan päälle otin vielä vähän sipsejä ja dippikastiketta. Huhhuh! Iski päälle aivan järjetön närästys-huono olo kohtaus joka kesti useamman tunnin... Jäi kyllä aika kammo rasvaista ruokaa kohtaan ja todellakin pysyvät nyt poissa ruokavaliosta.. Lisäksi ananas pisti huulenpielet ihottumalle ja kieltäkin kirvelsi. Taitaa mennä hetki, että sitäkään ei tule maisteltua! :P Eli heti kun alkuraskauteen liittynyt huono olo alkaa olla takana päin, ryntää närästys heti "tilannetta korjaamaan"... 

4 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, omaa aikaa <3. Itsekin haaveilen, että voisin olla yön kotona itsekseni ihan vaan elokuvia katsellen ja kirjoja lukien, mutta saa nähdä, milloin miehet saavat lähdettyä johonkin kaksistaan. Tällä hetkellä luksusta on jo se, kun poikien puistoreissun aikana saan siivota rauhassa ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuntui kyllä mukavalta ja vielä se, että oikeasti sai jotakin aikaiseksikin. Suosittelen, että hieman "avustat" poikien lähtöä jonnekin, tai ainakin täällä suora ehdotus (milloin ja minne!) toimi välittömästi.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)