torstai 3. huhtikuuta 2014

Masuun liittyvää vaatepohdintaa! :)


Eilen iltapäivällä sain mukavan "hengähdystauon" kun ystäväni haki pikkuiset päiväunien jälkeen pihalle ulkoilemaan pariksi tunniksi! Minä kävin tuolla välin Tokmannilla ostamassa muovisia säilytyslaatikoita, jotka olivat tarjouksessa 3 kpl 10e. Mua on jo pitkään ärsyttänyt se, ettei vaatekaappiin tunnu mahtuvan mitään ja silti hyllyiltä ei ole juuri mitään jota pukisi päällensä. Tänään aamupäivästä sitten otin ja siivosin vaatekaapistani kaikki päälleni mahtumattomat vaatteet pois. Kaikki kolme laatikollista tulivat täyteen... Jäi sinne onneksi jokunen päälle mahtuva ei-mammapaita, muutamia mammapaitoja ja sitten leggareita, lökäreitä ja YHDET siistit housut, jotka ovat sen verran ohkaista materiaalia, ettei niillä vielä näillä säillä pihalla kävellä.  Täytynee vielä penkoa vanhoja jemmasäilöjä, josko sieltä vielä jotkut mammafarkut löytyisi jotka ei olisi ihan loppuun asti kulutettuja. Ulkoiluhousuja ei ole lainkaan mitkä mahtuisivat ahterini yli... Onneksi säät ovat vielä olleet sen verran kylmiä, ettei harmaita kevyttoppahousujani ole vielä katsottu kieroon, nekin tietysti vetoketju auki -mallilla. Ulkotakki vielä venyy mahani ympärille ja onneksi olin hm:ssä heti kärppänä kun kevättakit tulivat ja ostin itselleni samantien sopivan. Viime viikolla kyseisiä takkeja ei ollut enää kuin pari kappaletta jäljellä ja nekin väärää kokoa.

Olen nyt neljättä kertaa raskaana ja tällä - ehkä viimeisellä - kerralla, ajattelin nauttia tästä raskaudesta toden teolla. Tähän liittyy myös olennaisesti se, että ajattelin kerrankin suoda itselleni ostaa kivoja äitiysvaatteita riittävästi. Ja nimenomaan ostaa niitä juuri itselleni uutena kaupasta, enkä vain tyytyä lainaamaan muilta tai ostamaan kirpparilta. Muistan Mimosan odotuksessa sen, kun olin ihan todella jätti ja tuskailin suuruuteni kanssa, raskauskiloja tuli +22!, viimeiset 2 kuukautta kun ei oikein mikään enää mahtunut mammavaatteistakaan päälle ja ne samat vaatteet jotka mahtuivat - kyllästyttivät jo loppuajasta ihan kympillä. Aatoksen raskaudesta en muista samaa, toki äidin sairastumisen myötä oli niin paljon muutakin päässä kuin vaatteet, mutta ehkä kesällä oli paljon suurempi repertuääri mekkoja, leggareita sun muita, vaikkei edes kovin kuuma kesä ollutkaan. (Aatos siis syntyi elokuun alussa.) Tämä neljännen laskettu aika on lokakuussa ja voin jo kuvitella, että pukeutuminen viileisiin säihin voisi osaltaan aiheuttaa pienoista ahdistusta. Mutta toivotaan, että muistan tämän "älä anna pukeutumisen vähentään raskauden nautittavuutta - osta tarvittaessa uutta ja sopivaa" -ohje helpottaisi pahimpina isouden hetkinä. ;)

Hassua on se, että vaikka mä en henkisesti vielä koe olevani kovin suuri, siis ihan normaalikokoinen, niin tähän painoon kun lisää kaksi kiloa, niin sen kokoisena lähdin synnyttämään Iisaa... Silloinkin tuli kerrytettyä +14 raskauskiloa! Niin... jotain on tapahtunut kymmenessä vuodessa... ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)