torstai 22. toukokuuta 2014

Pyöräilyä ja hippokisoja :)

Tänään meillä oli rakenneultra ♥ Täytynee tehdä siitä oma postaus kun tähän päivään mahtui taas melkoista säpinää... Ultran jälkeen jätin Juhon työpaikalle ja suuntasin kotiin autolla. Ystäväni oli lapsia vahtimassa, mutta heitä ei näkynyt missään ja mulla ei ollut kotiavainta eikä ystäväni vastannut puhelimeen. Lähdin siitä sitten kävelemään ystäväni luokse, jossa epäilin lapsien olevan ja sieltähän he löytyivätkin onnekseni! :) Siis noin ½ km päästä. No, lähdettiin siitä sitten kotia kohti ja ystäväni lähti vielä saatille koiransa kanssa. Kotona katseltiin takapihan kukat ja lapset hyppi trampalla ect. Mä olin vienyt jo oman laukkuni sisälle ja lopulta oltiin menossa lasten kanssa syömään ja ystäväni lähti jo jatkamaan matkaansa. Aatos päätti kuitenkin ottaa jalat alleen ja lähti kohti naapurimummon sadevesiämpäreitä... Minä lähdin ovelta nappaamaan karkulaista ja Mimosa tuli perässä kuistille, jolloin sanoin että pysyy sisällä vahtimassa etteivät kissat karkaa... No, eikös Mimmi tönäissyt ulko-oven kiinni ja siinähän sitä oltiin taas avaimettomana ja tällä kertaa myös puhelittomana... Onneksi ystäväni oli vielä huutomatkan päässä ja palasi takaisin meidän luokse. Yritettiin soittaa Juholle, muttei tämä vastannut puhelimeen ja eihän siinä auttanut sitten muu kuin rouvan hypätä vatsoineen pyörän selkään ja lähteä sitkuttamaan fillarilla 1,5 km päähän kohti isännän työpaikkaa. Josta en tietenkään häntä löytänyt, vaan jouduin jatkamaan vielä 1,5km lapsuuden kotiini... Siellä oli onneksi avain, mutta takaisin polkiessani päätin, että oli tasan viimeinen päivä, jolloin meillä ei ole riittävästi vara-avaimia tarjolla! Kuusi kilometriä sitä tuli pyöräiltyä tuosta noin vaan ja tosiaan samana päivänä lähti vielä vara-avain tilaus eteenpäin...

Mimosa ja Aatos vesileikeissään!

 Äidin pikku-Mimmi ♥

Lasten päiväunien jälkeen lapset halusivat ehdottomasti, että puhallan heille uima-altaan ja vettä sinne. Päivän urheilusuoritukset siis jatkuivat ensin puhkumalla riittävän kauan muoviseen altaaseen, joka ei ottanut täyttyäkseen... Tarkemmassa syynäyksessä löysin sieltä pari isoa reikää, joten ihmekään kun ei mitään tapahtunut. Otin sitten pakkausteippiä avukseni ja johan alkoi ilmakin pysyä sisällä. Viimein lapset pääsivät pulikoimaan. Kannoin vielä kastelukannuilla 60 litraa vettä altaaseen. Suoraan sanottuna alkoi kyllä vähän jo kropassa painamaan päivän haasteet... ;)

Aatoksen ekat hippokisat :)

Mimosa pinkaisi oman matkansa jo varmoin ottein ;)

Myöhemmin oli vielä luvassa Hippokisat, jossa pienimmät olivat mukana. Lajina juoksu, tai Aatoksen tyyliin kävely. Mimosa 2v11kk halusi juosta ihan yksin koko matkan, ja hienosti menikin. Aatos 1v9kk tosiaan käveli isin kanssa käsitysten oman eränsä maaliviivalle asti. :) Mukavat kisat olivat, vaikka Aatos säikähtikin Henri-hippoa melkoisesti radalta poistuessamme.. Mimmi kävi kättelemässä tätä samaista kaveria.. Palkinnoksi saivat pienet Hippo-pehmolelut kumpainenkin. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)