sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Mimosan 3v synttärit ♥


Eilen meillä oli juhlaa koko päivä täysi! Ensin käytiin kaksissa ylioppilasjuhlissa, joista toiset olivat kummipoikani. Yo-juhlien jälkeen jatkettiin meillä klo 16 alkaen Mimosan 3v-synttäreitä! 

Mä aloitin torstaina leipomukset. Tein silloin marengit ja kakkupohjat. Perjantaina ilostutimme Juhoa, ja lähdimme ex. tempore shoppailemaan Mikkeliin, jolloin Juho sai imuroida ja pestä lattiat kaikessa rauhassaan. Myöhemmin mä sitten valtasin keittiön ja jatkoin urakkaani. Tein juustosarvia, vadelma-suklaahyydykekakun sekä täytin kermakakun. Lauantaiaamuksi jäi vielä salaattien teko sekä kakkujen koristelut ym. tasojen järjestelyt ja juhlapöydän kattamiset. (Toki myös leipomisurakassa kertyneet kipposet ja kupposet tuli siistittyä.) 


Mä ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa synttärijuhlille salaattia. Löysin reseptikirjastani aiemmin kokeilemattoman saunasalaatin ohjeen. Siihen tuli siis uusia perunoita, lohta ja kapriksia sekä ranskankermaa ja kevytmajoneesia, suolaa, mustapippuria, sitruunapippuria, tilliä. Hyvää oli ja oikein ruokaisaa.


Toiseen salaattiin tuli mansikoita, halloumi-juustoa, appelsiinia, verigreippiä, jäävuorisalaattia. Lisäksi päälle kastikkeeksi öljy+omenaviinietikka+sitruunamehu+mustapippuria+suolaa ja hunajaa. Oli sellainen kirpeämpi, raikas salaatti muutamaa salaattiohjetta muuntelemalla.

Mut yllättävän paljon mä sain aikaa tuhlattua noiden salaattien tekoon. Ensin perunoiden pesuun juuriharjan kanssa, lohen repimiseen, sekä verigreipin ja appelsiinin hedelmälihojen irroittelu veivät aikansa... ;) Mut tulipahan tehtyä. Ihan hyvillä mielin laitoin ne myöhemmin tarjolle.


Kakkuna kokeilin tällä kertaa vadelma-suklaahyydykekakkua ja sen rinnalla perinteinen mansikka-banaanikermakakku. Hyydykekakun ohje täältä. Tosin omaan kakkuuni tuli suklaakerrokseen maustamattoman rahkan sijaan vaniljarahkaa, sillä olinkin ostanut epähuomiossa toisen purkillisen maustamatonta tuorejuustoa... Mutta siitä huolimatta hyvää oli. ;)


Päivänsankari sai hienosti puhallettua kynttilänsä ♥


Pikkuveli avustamassa paketin avaamista! :)

"Tahtoisin tehdä puutarhan.
Sinulle varta vasten.
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.

Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia,
jotka tuutivat keijukaislapsia,
minä kylväisin puiden alle.
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita.
Niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.

Jos suojelusenkelin taimia, 
minä vielä jostain saisin.
Niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin.
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!"

2 kommenttia:

  1. Onnea päivänsankarille! Erityisen herkulliselta näyttää muuten tuo mansikka-halloumisalaatti, pitää kokeilla itsekin sitä nyt kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :) Jos jotain kastiketta aiot tehdä, niin suosittelen jotakin makeampaa, koska ko. aineksilla itse salaatti oli jo aika kirpakka.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)