keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Välillä sujuu kuin itsestään, välillä takkuilee senkin edestä.. ;)

Iines 7 viikkoisena ja Doris

Yleensä blogiin tulee kirjoitettua niitä positiivisina kokemiani asioita. Positiivisuus lisää positiivisuutta, negatiivisuus negatiivisuutta. ;) Toki olen kirjottanut niitä surullisempiakin fiiliksiä, liittyen lähinnä äitiini ja hänen sairauteensa ja koenkin, että yksi tärkeä asia, että olen päässyt äitini kuolemasta yli näin hyvin, johtuu varmasti siitä, että sitä tuskaansa kirjoitti ulos juuri silloin kuin se oli akuuteimmillaan. Toki suru on ja ikävä ei häviä. Äidin neuvoja kaipaa milloin missäkin tilanteissa, ja etenkin äidin ääntä olisi ihanaa kuulla. Siitä tuntuu olevan jo ikuisuus, kun äidin äänen kuuli puhelimessa... No, nyt meinaa lähteä ihan muille urille, mitä meinasin. :') Mutta tosiaan pointti oli se, että blogi on toiminut terapeuttisena asiana elämässäni. 

Mutta harvemmin tulee kirjoitettua niitä "mokia" tai muutakaan mitä ei juuri positiiviseksi koe... Mutta tänään jälkitarkastuksen jälkeen, jonne muuten painelin kaksi- ja kolmevuotiaan sekä kahdeksanviikkoisen vauvan kanssa, :D päätin muistella hieman viime viikonloppuakin, nyt kun sille pystyy jo nauramaankin.. Jälkitarkastuksesta vielä sen verran, että jo olisin tiennyt homman hoituvan yhdellä käynnillä sisätutkimuksineen kaikkineen, en todellakaan olisi tätä koko pikku kolmikkoani ottanut reissuun mukaan, vaan olisin pyytänyt Juhoa paikalle. ;) Mutta niin vaan Mimmi ja Aatos leikkivät koko ajan leikkipaikalla, vieläpä ilman erimielisyyksiä ja Iines nukkui kuin tukki kopassaan. Joten kiitos siis Murphy, että loistit poissaolollasi tällä kertaa. 

Mimosa ja Iines

Mutta tosiaan viime sunnuntaina kävimme kirkossa samaisen kolmikon että miehen kanssa. Meillä on ollut perinteenä käydä kuulemassa kastetun lapsemme nimi kirkossa ristiäisten jälkeen, joten tälläkin kertaa sinne lähdimme kaikki muut paitsi esikoinen, joka oli isällään. Oli ensimmäinen adventti ja kirkossa oli vielä huuliharpunsoittajien esiintyminen ym. ja kirkkokansaa oli yllättävän paljon liikkeellä, parkkipaikat täynnä kirkon edessä... Oikeastaan muuten meni hyvin, jäimme takariviin lapsilaumamme kanssa. Välillä Aatos kävi Juhon kanssa viilentymässä pääoven takana.. Mutta muuten suht kivasti olivat. Kävivät katsastamassa leikkipaikankin, joka oli muutaman rivin päässä meistä, mutta eivät siellä kuitenkaan viihtyneet. Juho oli käynyt sopimassa, että sytyttää molemmat kastettujen lasten kynttilät ja sanoi, että mennään koko porukalla. Siinä vaiheessa minun hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta ajattelin pienen kävelyn kirkossa tekevän lapsille ehkä ihan hyvääkin, malttavat sitten olla lopun aikaa suht aloillaan. No, ei olleet! Pääsimme etuosaan kirkkoa, missä kynttilät sijaitsivat ja eikös Aatos ja Mimosa keksineet, että pyörätuolissa liikkuville ihmisille tehty ramppi olisi oikein hyvä liukumäki, jota pitkin olisi hyvä juosta edes takaisin! Tietenkin ilosta naurahdellen! Mulla oli vauva sylissäni ja Juhon piti sytytellä ne kynttilät. Ihmiset odottivat että näin kävisi. Täytyy sanoa, että sillä hetkellä se show jonka perheemme aiheutti, tuntui lähes ylipääsemättömältä. En edes muista, kuinka tilanne lopulta meni, lopettiko lapset juoksentelun ennen kynttilöiden sytyttämistä vai ei, mutta joka tapauksessa häivyimme paikalta hyvin nopeasti kun kynttilöihin oli liekki saatu... Ai, että hävetti. Toisaalta mietin jo silloin, että aiheuttamamme show:ta olisi ollut varmasti mukavaa olla seuraamassa kirkonpenkistä, mutta osallisena en olisi halunnut olla. Jälkeenpäin on helppo jossitella, että toisen meistä olisi pitänyt mennä yksin kynttilää sytyttämään ja toisen olla lasten kanssa. Tai vielä parempaa: tehokaksikko olisi voinut olla vaikka hoidossa kirkonmenojen ajan... Riitahan siitä tietenkin saatiin aikaiseksi! Siinä missä isäntä oli oikeutetusti ylpeä reippaista lapsistaan, sihisin minä itsesääleissäni mokatuksi tulleena... Tosin molemmat olivat sitä mieltä, että kirkonmenot on hetkeksi unohdettava uhmaikäisten kera... Kyllä muakin jo kotipihassa nauratti, mutta ei tosiaan vähään aikaan uudelleen! Juho yritti kirkossa muistaakseni lohdutella mulle, että sit ensi kerralla tiedetään ettei tehdä näin! Johon minä totesin, että meinaatko oikeasti että lisää lapsia vielä tulisi!!!! :O ;) Ei tainnut oikein ajatella mitä puhui! :)

Neljän lapsen huushollissa sattuu ja tapahtuu päivittäin kaikenlaista... ;) ..Tällä kertaa terapiaa tarjottiin itselleen nauramisella - ja kaikkien kolmen yhteisillä päiväunilla, jotka ovat ah, niin harvinaista herkkua.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)